\n
Tohtori ja paholaiset
Back to Movies
Tohtori ja paholaiset

Tohtori ja paholaiset

"Mel Brooks on iskenyt kyntensä aiheeseen, joka ravistelee sekä selkärankaa että nauruhermoja!"

6.2(59 votes)
1h 33m
October 4, 1985
KauhuHistoria

Overview

Sama tiimi, jonka käsissä syntyi tositapahtumaan perustuva menestyselokuva Elefanttimies on tehnyt 1800-luvulla Englannissa tapahtuneesta tohtori Rocksin tapauksesta puistattavan jännittävän "epäkomedian" Tohtori ja paholaiset. Elokuva perustuu tositapahtumiin 1800-luvulla maineikkaan anatomian tohtori Rocksin ongelmana oli mistä saada ruumiita anatomian tutkimuksia varten. Lain mukaan vain hirtettyjen ruumiita oli lupa käyttää lääketieteellisiin tutkimuksiin. Mutta koska hirtettyjä oli niukanlaisesti, tohtori Rocks tuotatti tutkimusmateriaalinsa hautausmaalta ja maksoi sievoiset 7 shillinkiä ruumiilta. Pari paikalllista hampparia näki ruumiissa helppoa rahaa. Mutta koska "tuore tavara" oli kiven takana, kumppanukset päättivät ahneuksissaan ryhtyä viikateherran apulaisiksi. Loppujen lopuksi kumpikin jäi kiinni. Ja rikos sai rangaistuksensa. Mutta heidän kammottava tarinansa jäi elämään ja on näkemisen arvoinen.

Status

Released

Budget

$147,070

0

Production Companies

Brooksfilms, 20th Century Fox

Advertisement
Advertisement
Advertisement

Watch Now

Tohtori ja paholaiset
HD

Tohtori ja paholaiset

0:00/1:33:00
Advertisement
Advertisement
Advertisement

Top Cast

Timothy Dalton

Timothy Dalton

Doctor Thomas Rock

Jonathan Pryce

Jonathan Pryce

Robert Fallon

Twiggy

Twiggy

Jennie Bailey

Julian Sands

Julian Sands

Dr. Murray

Stephen Rea

Stephen Rea

Timothy Broom

Phyllis Logan

Phyllis Logan

Elizabeth Rock

Patrick Stewart

Patrick Stewart

Prof. Macklin

Phil Davis

Phil Davis

Billy Bedlam

Philip Jackson

Philip Jackson

Andrew Merry-Lees

Beryl Reid

Beryl Reid

Mrs. Flynn

Siân Phillips

Siân Phillips

Annabella Rock

Nichola McAuliffe

Alice

Advertisement
Advertisement
Advertisement

Similar Movies

Advertisement
Advertisement
Advertisement